True Office Worker

Työelämä on nykyään aivan helvetin raskasta. On se sitä varmasti ollut ennenkin, mutta eri tavalla. Isäni oli sorvin ääressä, siis kirjaimellisesti sorvin ääressä kahdeksan tuntia päivässä. Joka ilta se oli väsynyt. Fyysisesti väsynyt melusta, sorvin ääressä seisomisesta, ties mistä... Ei sitä osaa oikein kuvitellakaan, millaisia ne päivät VR:n pajalla, Oulu-yhtiössä tai Kaupunginvarikolla olivat. Vielä vuosia sen jälkeen, kun se jäi eläkkeelle, sen käsistä nousi ajan mittaan sinne uponneita ohuita metallilastuja. Muistoja menneestä tehdystä työstä. Niitä muistutuksia isävainajasta ja sen kättenjäljistä näkee vieläkin pitkin Oulun kaupunkia, minä osaan ne kyllä löytää. Se sorvasi osia Tuomiokirkon kelloon, Tuiran suihkulähteisiin...

Nyt työ väsyttää toisin. Se tappaa hiljalleen. Stressaa. Käy hermoille. Ahdistaa. Joka syksy, kun ilmat kylmenevät, selkä pamahtaa ja siinä sitten taas kärvistellään tuskissaan.

Tässä taannoin työnantaja pikkaisen vinkkasi, että työparini ja minun olisi taas hyvä vähän oppia uusia taitoja. Ryhdyin oikein miettimään, että mitä me oikein tässä meidänkin ketjussa nykyään teemme. Multitaskaamme. Inhoan tuota sanaa. Suunnittelemme, tuotamme, testaamme, tarkistamme, korjaamme, julkaisemme, markkinoimme ja lopulta myös toimitamme ja pidämme kirjaa. Siinähän on melkein koko meidän toimitusketjumme! Siihen, mitä oikeasti voisi ja soisi tekevän n. 10 ihmistä, tekee nyt kaksi. Kiitostakin olemme saaneet. Olemme kuulemma "työelämän moniosaajia, ja ne jotka eivät ole, tippuvat pois". Kiitos aivan saatanasti. Saanko vielä päälle mitalin? Teki mieli sanoa jotain aivan muuta - kehityskeskustella - mutta tyydyin toteamaan, että "paras kiitos tulee aina pankkitilille kuun lopussa". Sepä johtajaa huvitti.

Vielä muutama vuosi sitten stressasin töitäni oikein kunnolla. Perjantaina vedin pään täyteen, muuten ei jaksanut. Huonot ajatukset piti saada sillä tavalla ulos. Joskus otin niitä muinakin päivinä ulos. Nyt en enää jaksa välittää. On tuntunut jo jonkin aikaa, että elämä on oikeasti jossain muualla kuin täällä toimiston seinien sisällä. Saan todellista sisältöä elämään muualta kuin täältä. Kotoa, rakkaasta vaimostani, lapsistani, ystävistäni, Savusta. Kun on huomannut, että tosi elämä on muualla, on työntekokin helpottunut. Ei jaksa enää välittää pienistä, ei stressaa ainakaan niin paljon kuin ennen. Päästää sieltä toisesta korvasta ulos. On onnellisempi.

Tänä aamuna kaikki heräsivät väsyneinä, mutta hyväntuulisina. Ei meillä nykyään voi enää herätä huonolla tuulella. Siitä pitää Savu huolen. Se herättää vuoronperään halaamalla kaikki. Ja kun tulen töistä kotiin se heittäytyy lattialle makaamaan maha pystyssä. Anna rapsutuksia!