Koti ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunoita. Kirjoittaminen on tietysti taas parhaimmillaan terapiaa. Paskan ulostamista. Entinen lukion ranskan kielen opettaja sanoi aina, että paha olo on kuin pieru: ei sitä kannata pidättää, tulee pian ummetusta. Sitten se paska vasta lentääkin. Mulla on onni, että on kumppani, joka lukee jatkuvasti ja kirjoittaa itse myös. Myös pojat lukevat, Aukusti ei nyt niin paljon, mutta Väinö rakastaa tarinoita. Äitini oli kirjakauppias. Verenperintöä tämä on.
Koira taas on terapeutti. Se kysyy. Katsoo silmiin ja utelee. Se kuuntelee, kun sille vastaa. Se pysyy siinä vierelläsi, seuraa mitä teet ja analysoi pienetkin eleesi. Se huomaa, kun olet iloinen, surullinen tai vihainen. Silti se ei kritisoi eikä arvostele sinua. Voit olla ihan minkälainen haluat, kyllä se sinua seuraa.
Parhaita hetkiä ovat aamukasteiset kävelyt, kun kukaan muu ei ole noussut. On yksin omien ajatusten ja terapeutin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti