Milky Way

Missä minä olin ennen kuin synnyin? Poika esitti tämän kysymyksen jo varhain muutaman vuoden ikäisenä. Vastasimme yhdessä vaimon kanssa tähän ajoittain toistuvaan kysymykseen aina: "Olit tähtenä taivaalla." Selitys on askarruttanut poikaa, mutta hän pitää siitä selvästi, koska saattaa vieläkin palata siihen ja aloittaa kertomaan ajasta ennen omaa syntymäänsä toteamalla: "Silloin, kun olin vielä tähtenä taivaalla..."

Selitys on sitä paitsi täyttä totta. Ihminenhän on tähtipölyn lapsi. Kaikki kemialliset ainesosamme ovat syntyneet supernovien valtavissa räjähdyksissä.

Kun muutimme kaupungista maalle, lähistöllä naapurustossa oli vain muutama talo rakennettuna. Ei ollut katuvaloja eikä muuta valosaastetta, joka olisi estänyt talvisen tähtitaivaan esteettömän ihailun. Muistan, kuinka kirkkaina pakkasiltoina teki mieli mennä hankeen makaamaan ja vain katsella taivaalle. Sieltä löysin pian Jupiterin, Marsin ja Venuksen, näin tähdenlentoja, maapalloa kiertäviä satelliitteja ja mikä parasta: kykenin erottamaan himmeänä oman galaksimme tähtisumun taivaalta. Näin sen hämärästi mutta selvästi ensi kertaa, ja kokemus oli jokseenkin järisyttävä. Tuli yhtäkkiä kovin pieni ja mitätön olo. Nöyryys iski puseroon. Minustakin tuli Havukka-ahon ajattelija. Ymmärsin, että olemme omine pikku askareinemme ja ongelminemme kusiaisen kokoisia tässä valtavassa maailmankaikkeudessa.

Kun isomummu kuoli, oli luonnollista, että pojan mielestä mummu palasi takaisin tähdeksi taivaalle. Sinne on matkannut hiljattain myös pappa. En ole lainkaan uskonnollinen ihminen, mutta pidän hienona, että on hyviä ja kauniita tarinoita, vertauskuvia, joilla voimme selittää itsellemme asioita, joita on hankala pienen lapsen tai pienen ihmisen muuten ymmärtää.

Taidan alkaa lukea pojalle Veikko Huovista iltalukemiseksi.