"Olemme aina vähän väärässä, joka asiassa. Suunnitelmamme eivät pidä kutiaan. Kaikki menee aina hiukan pieleen. Kosmos on liikkeessä ja se kiihdyttää yhä. Arvioita on tarkistettava joka hetki. On opittava havaitsemaan virheet, ja mikä vielä vaikeampaa, myöntämään ne. Elämä on korjausliike."
"Vaarallisimpia Suomessa, Euroopassa ja pallonmuotoisen maanviljelyksemme kaikilla pinnoilla ovat ne ääliöt, jotka luulevat olevansa oikeassa."
Näin kirjoittaa Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti, ohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija Juha Hurme, joka on julkaissut vastikään Romaanin Nyljetyt ajatukset. Se kertoo Aimosta ja Köpistä, jotka soutavat 700 km matkan Kustavista Hailuotoon 20 päivän aikana. Matkan aikana ystävät keskustelevat siitä, mikä on olennaista ja miten olennainen välittyy.
En ole koskaan tullut hyvin toimeen ehdottomien ihmisten kanssa. Mielestäni ihmiset, joilla on vain yksi totuus, eivät ikinä voi olla oikeassa maailmassa, joka on niin monimutkainen ja -muotoinen kuin tämä. Siksi karsastan ihmisiä, jotka uskovat tietävänsä asioiden oikean olomuodon ja tuovat asiansa esiin ikään kuin lopullisena totuutena. Hyvä elämä on enemmän dialogia kuin monologia.
Mustavalkoisesti hyvä-paha-akselilla ajattelevilla ihmisillä tai erilaisilla yksioikoisilla yhden totuuden propagandistisilla poliittisilla tai uskonnollisilla liikkeillä on tapana myös rajoittaa jäsentensä ajattelua ja elämää. Me olemme oikeassa, te väärässä. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Tämähän on tuttua ja turvallista poliittista retoriikkaa. Uskonnolliset liikkeet taas "hoitavat" tai "eheyttävät" kriittisiä näkemyksiä esittäviä oikealta polulta poikkeavia totuuden kieltäjiä. Tämä on tietysti väkivaltaa, ei mitään muuta. Ei ketään voi eikä saa pakottaa ajattelemaan tai tuntemaan vastoin omaa vakaumustaan.
Eilinen YLEN Silminnäkijä-dokumentti käsitteli vanhollislestadiolaisia, tiukan yhteisöllistä ja tiivistä liikettä, jossa selvästikin kunnioitetaan vanhoja perinteitä, tottumuksiksi vankasti juurtuneita tapoja ja tietysti sitä yhtä ainoaa totuutta ja sanaa, joka on kirjoitettu siihen kirjaimellisesti totuutta toistavaan kirjaan. Vanhollislestadiolaisesta liikkeestä ja sen säröistä on kirjoitettu viime aikoina yllin kyllin, mutta dokumentti sai minut myös miettimään laajemmin niitä nylkemättömiä ajatuksia, joita joka päivä kohtaamme.
Miten esimerkiksi mainokset, muotiteollisuus ja populaarikulttuurin eri trendimuodot laajemminkin ohjaavat meitä ajattelemaan tietyn muotin mukaan? Kaikella on nykyään tapana yhdenmukaistua. Sitähän suuryrityksetkin ajavat jatkuvasti takaa - keskittymistä. Valitse Pepsi tai Coca-Cola, Apple tai Android. It's your choice. Except there is really no choice at all!
Länsimaisen populaarikulttuurin kaupallisradiossa soitetaan yhä enemmän sitä yhtä ja samaa kappaletta, vaikka kuinka vaihdat kanavaa. Toki on vastavoimia ja kapinaliikkeitäkin, hyvä niin, mutta kapitalistisen massamediamurhan koneiston torvet toitottavat kuitenkin jatkuvaa päälle hyökkäävää mantraa: syö näin, pukeudu näin, elä näin, ole näin, älä kuitenkaan näin! Eroaako tämä loppujen lopuksi niin paljon uskonnollisesta ääriliikkeestä ja sen ajatustavoista?
Arkemme on täynnä kliseitä, jämähtäneitä tottumuksia, virttytyneitä tapoja tehdä asioita samoin kuin kaikki muut aina ennenkin. Me olemme konformismiin taipuvia laumaeläimiä, joilla on valtava halu kuulua ryhmään, sopeutua ja olla osa jotakin. Haluamme niin paljon olla samanlaisia kuin muut, että meidät saa taluttaa jonossa teurastamolle, emmekä pane vastaan, kunhan nyt ollaan yhdessä samaa mieltä, että tämä on aivan helvetin muodikasta ja hyvä idea.
Ilmasto lämpenee. Maailma hukkuu paskaan. Me vain luemme lehtiä. Ummistamme liian usein silmämme vaihtoehdoilta, toisilta totuuksilta ja muilta mahdollisilta todellisuuksilta. Silti se on vain inhimillistä.
"Me olemme ihmisiä, pielessä-olijoita, ja siksi niin inhimillisiä. Iankaikkisesti, aamen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti